Olin tehnyt opetusmateriaaliini kuvan ns. Eisenhowerin matriisista, jota käytetään apuna määriteltäessä tehtävien tärkeysjärjestystä. Ajanhallinta, johon kaavio viittaa on varsinaisesti toisen blogini asioita, mutta keskitynkin tässä materiaalia koskeviin ratkaisuihin.
Minulla oli kuva, johon eri tehtävätyypit on sijoitettu akseleille tärkeys ja kiireellisyys. A ja B ovat tärkeitä tehtäviä, joihin tulisi käyttää eniten aikaa. C ja D ovat vähäpätöisempiä, vaikkakin moni antaa C-ryhmän tehtävien viedä mennessään. Olin kirjoittanut myös esimerkkejä siitä, mitä kuhunkin luokkaan kuuluu.
Sitten tajusin olevani kuin se kuuluisa suutarin lapsi, joka kulkea rahjustaa ilman kenkiä. Reppana. Vielä tällä kelillä!
Kun esittelen tätä matriisia, puhun esimerkeistä jonkin verran laveammin kuin mitä luetteloissa sanotaan. Silti oli todettava, että tämähän on hirvittävän tylsä, PowerPoint-halvausriski on melkoinen. Jos koulutukseen osallistuvien joukossa on asiaan vähänkään epäillen suhtautuvia, teen heille mahdottoman helpoksi tämän kuvion ohittamisen.
Olen viime aikoina tutkinut tarinallisuutta ja pohtinut miten sitä voisi hyödyntää mm. esitysaineistoissa ja opetusmateriaaleissa. Saamieni vaikutteiden mukaan päätin kokeilla tällaista:
Kuvassa on sama matriisi, mutta korvasin luettelot esimerkeillä, jotka ovat omasta elämästäni ja joihin on ehkä helpompi samaistua. Tilanteet voi kuvitella mielessään ja tätä kautta löytyy helposti yhtymäkohtia omaan työpäivään.
Käytän diaesityksiä koulutuksessa yleensä siten, että erikseen jaettavassa tekstimuotoisessa opetusmateriaalissa on kuvituksena valikoituja otoksia diaesityksestä. Tämä kaavio ei ollut kuvana vaan teksti oli aukikirjoitettuna hieman pidemmässä muodossa. Puhekuplakuvan kuitenkin ajattelin lisätä opetusmonisteeseen. Tyhjänä. Koulutukseen osallistujat saavat kirjoittaa tyhjiin puhekupliin vastaavat esimerkit omasta elämästään. Entä miten olisi, jos projektiryhmä saisi samanlaisen suuren lakanan täydennettäväksi yhdessä?
En muuten suinkaan pidä äkälintujen tai Zombie Islandin pelaamista turhana asiana. Jos pipoa ei koskaan löysää, alkaa puristaa päätä. Mutta jos tarjouksen deadline häämöttää ajallisesti välittömässä läheisyydessä, ei ole pelaamisen paikka!
Hyvä esimerkki siitä, miten tarinallisuuteen pitäisi pyrkiä. Tarinat eivät ole mitään satua.
VastaaPoistaMinussa taitaa olla sen verran insinööriainesta (siis koulutusta vaille valmis), että ensimmäinenkin matriisi kävisi minulle työkaluksi.
Voisiko esiyksessä viedä kuvitusta vielä pidemmälle niin, että kentät muodostuisivat tilannekuvista? Esitelmöitsijä tekstittäisi ne puheellaan.
Kuten kerroitkin, osallistujilla on hyvä olla tyhjät puhekuplat edessään, jotta voivat itse täyttää ne.
Moi Janne ja kiitos kommentista. Kuvitusversiota lähdinkin aluksi tekemään. Jostakin syystä kohdat D ja A oli helppo kuvittaa, mutta jumituin kohtiin B ja C kun en löytänyt mielestäni tarpeeksi yksiselitteisiä kuvia niin tyydyin puhekupliin. Tämä kertonee myös siitä, miten vaikeaa on joskus löytää metaforan tapaan toimivia kuvia.
VastaaPoistaTietysti olisi voinut kuvittaa vain ne laatikot, joihin kuva löytyi ja jättää puhekuplat muihin. Tai piirtää tikku-ukkoja. Tästä näemme kuitenkin, että aina on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin luettelot :)
Ennenkuin joku muu ehtii niin korjaan itse: Kuvassahan on ajatuskuplia eikä puhekuplia, kuten olen kirjoittanut. Pahoittelen epätäsmällistä ilmaisuani :)
VastaaPoista